Sivut

sunnuntai 9. helmikuuta 2014

Muutamia talvikuvia Roosta

Moimoimoimoimoi! Tänään päätin ilahduttaa teitä jo 27. tammikuuta otetuilla kuvilla, jotka saan kiireiden takia vasta nyt teidän nähtävillenne. Nappasin siis kyseisenä iltapäivänä Roon ja kameran kainaloon ja lähdin pihalle lumihankeen rämpimään ja kuvia ottamaan. 

Kameran linssi osui lumeen (järkkäreiden ongelmat kun putki ulottuu niin pitkälle), joten pyyhin sen paitani helmaan. Siihen syntyi sitten pientä huurua, jonka näin vasta siirrettyäni kuvat koneelle. Eli kahden ensimmäisen kuvan sumuisuus johtuu huurusta, joten anteeksi siitä. Ne onnistuivat kuitenkin mielestäni asennoilta ja tunnelmalta mukavasti, niin en viitsinyt niitä kokonaan poiskaan jättää. 

Pitäisi hankkia/ommella Roolle vaatteita, jotka sopivat sen persoonaan joten vielä vaatetuksen puutteessa blogin kuvat ovat valitettavan samankaltaisia kaikki. Yritän kuitenkin korjata tilanteen mahdollisimman pian! :)